minä bilebändin riveissä…

Jos nyt ihan rehellinen olen enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni. Että siis esiinnyn bilebändin kanssa. Olen jokus miettinyt että mitenköhän pärjäisin tossa hommassa mutta…

Eilen tein siis ensimmäisen kunnon keikan Remix yhtyeen riveissä ja tietysti jännitin ihan hirveesti koska uusia biisejä laulettavana, livebändi sekä vielä siihen toinen solisti minun kanssa. On siis luettava koko ajan toista jotta löydämme sen yhteisen jutun.

Koska pojat ovat asustelevat Porissa ja minä Helsingissä niin yhteisiä treenejä ei ole kerennyt juurikaan olemaan. Treenattiin eilen koko päivä bändin kanssa sekä vielä Juhan ( toinen solisti ) akustisesti kaksin. Ihan mielettömiä hetkiä :)

Mä rakastan mun omia Martina keikkoja mutta eihän näitä voi millään tasolla verrata. Kaksi niin eri juttua.

Nyt mä tajuan paremmin miksi Suomi musiikki puree tähän kansaan ennemmin kuin enkkupoppi.

Oli hieno keikka ja ihan mieletön meininki. Tänään keikka Helsingin mummotunnelissa eli rafaellon terassilla. Nähdään siis siellä <3

iloa XXX