Kylmäsokki

Heiii!

Viikonloppuna oli minun tämän kesän ensimmäinen triathlon-startti Vantaalla. Viime vuonna olin samassa kisassa, sama matka mutta eri lähdössä. Tällä kertaa oli peesivapaassa lähdössä eli niin sanotussa pro-lähdössä.

Kisaan valmistautumisessa tein kaiken muun samaan tapaan kuin viime vuonna, mutta tällä kertaa kokeilin, mitä kroppani sanoo täysin vapaasta kisaa edeltävästä päivästä. Yleensä käyn vetämässä herätteleviä vetoja juosten ja pyörällä.

Kisa-aamuna olo oli pirteä, mutta ehkä vähän löysä, eli vedot olisi pitänyt käydä vetämässä, EHDOTTOMASTI. Nyt tiedän että täysin vapaa päivä ennen kisaa ei toimi minulle. Aikaisempi valmistautumisrutiinini on ollut oikea.

Mielessäni oli hieman se tosiasia, että en ollut käynyt vielä kertaakaan avovedessä. Avovedessä uiminen on jäänyt, koska ilmat ovat olleet olleet niin kylmät ja sitkeä flunssa on piinannut minua. Otin riskin ja tein päätöksen mennä veteen vasta hiukan ennen starttia.

Tämäkin oli todella huono juttu. Lämmittelyssä vesi tuntui todella kylmältä ja olin kirjaimellisesti jäässä. Raajani olivat aivan kohmeessa. Mietin silti, että kyllä 750 metriä uin ihan miten vain, sen verran vahva uimari olen. En ollut huolissani.

Starttikutsu tuli ja kisaajat siirtyivät viivalle. Arvioisin, että kisaajia oli korkeintaan 20.

Lähtölaukaisu ja menoksi! Pääsin ehkä 50 metriä eteenpäin ja tunsin, ettei kaikki ole hyvin. Uinti tuntui todella tuskalliselta, en saanut henkeä ja jokin painoi rintaani ja KOVAA.

Turvauimari tajusi heti tilanteen. Hän tuli lähelleni ja yritti kysellä vointiani, mutta minä en tajunnut, että kyseessä olisi voinut olla jotain vakavampaa. Sinnittelin ensimmäisten poijujen yli. Olo vain paheni, en saanut henkeä juuri ollenkaan. Puolessavälissä matkaa minulle sanottiin jo todella napakasti, että minun täytyy ottaa veneestä kiinni ja levätä hetki. Omalla terveydellä ei pidä leikkiä. Jouduin myöntämään, että tilanne oli todella huono. Tarvitsin hetken lepoa.

Sinnittelin, kun minulta kysyttiin, keskeytänkö. Olin päättänyt jatkaa kisaa, joten lähdin taas uimaan. Ehkä 10-20 metriä onnistuin uimaan. Sitten päättyi minun matkani. Hyppäsin pelastajien kyytiin ja tulin rantaan lääkäreiden saattelemana.

Eräs lääkäreistä toivotti minut rauhallisesti tervetulleeksi lajin pariin ja totesi, että minulla on todennäköisesti kylmäsokki, jonka takia uiminen on mahdotonta. Enpä edes tiennyt tällaisen olevan mahdollista kesäkuussa, märkäpuku päällä :)

Keuhkoni kuunneltiin. Olin mielessäni jo luovuttanut. Elämäni ensimmäinen keskeytys missään startissa. Lääkäri ehkä aisti minusta pettymyksen ja halun kisata. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi, että hänen puolestaan saan jatkaa kisaa. Noh, muut kisaajat olivat jo pyörän päällä ja heidän kiinni saamisensa olisi mahdotonta. Halusin silti jatkaa.

Lähdin heti juosten kohti vaihtoaluetta. Märkäpuku pois, kypärä ja kengät jalkaan sekä pyörän kanssa kohti lähtöviivaa. Mietin, että otan tämän tehokkaana treeninä ja kuuntelen tarkkaan kehoani. En vieläkään saanut kunnolla henkeä, mutta luotin siihen, että oloni vielä kohenisi. Ja niinhän se koheni heti, kun sain lämpöä ylleni.

Pyöräili sujui ihan ok. Olen kovempaakin mennyt, mutta kuten sanoin: hyvä treeni. Kun takana oli 20 kilometriä vastatuulessa, tuli juoksun aika. Lenkkarit jalkaan ja menoksi. Juoksu tuntui kulkevan hyvin. Musta tuntui, että juoksen kevyesti ja kovaa. 5 kilometrin juoksemiseen meni aikaa 28 min, eli kovempaakin olen juossut :)

Maaliviivan jälkeen tuli tunne, että olisin voinut jatkaa juoksemista vielä ainain toiset 10 kilometriä, mikä tuntui oudolta, sillä alussa kaikki ei ollut kunnossa. Heräsin vasta juostessani.

Tein kaksi isoa virhettä: kisaa edeltävän päivänä jätin pois vedot ja menin avoveteen ilman totuttelua. Näiden virheiden takia kuitenkin opin taas paljon omasta kehostani.

Jälleen kerran AITOLEHTI sai kanatapään kautta opetuksen, thats me!

Kaikin puolin hyvä fiilis ja ennen kaikkea hyvä treeni. Tästä taas vahvempana ja viisaanpana seuraavaan starttiin Vierumäelle 4.7.

Ihanaa viikkoa kaikille!