Hanko sydämessäni

On sunnuntaiaamu, auringonsäteet pilkistävät verhojen välistä. Avaan silmäni onnellisena ja levollisena. Koko muu perhe tuhisee vielä täydessä unessa, oloni on rauhallinen ja turvallinen. Hanko, tällä paikalla on ihmeellinen vaikutus minuun. IMG_9887

Olen kasvanut hevosten parissa, ja lapsuudenhaaveni on ollut, että minulla olisi hevoset omalla pihalla. Vaikka olen nykyään Stadin likka, olen lapsuuteni lomat viettänyt maalla hevosten kanssa ja pieni maalainen minussa elää edelleen.

Kun viisi vuotta sitten tapasin nuoremman lapseni isän Stefanin, hän halusi heti alkuun viedä minut Hankoon isänsä hevostiluksille.

Lapsuudestani tuttu unelma oli silmieni edessä. Siitä asti olemme viettänyt täällä paljon aikaa. Olemme täällä lähes jokaisen viikonlopun, jos ei ole töitä tai muuta menoa.

IMG_9847

Nykyään tila on meidän kahden vastuulla. Olemme rakentaneet paikasta meidän näköisemme. Työtä on paljon, se on sanomattakin selvää.

Haravoin pihalta syksyn pudottamia lehtiä, ihana hiljaisuus hellii korviani. Välillä joku samettiturvista hirnahtaa ja kerjää huomiota.

syksy

Hymy valtaa kasvoni. Onnellisena katson tytärtäni, joka puuhaa tallilla sydän pakahtuen rakkaudesta omaa poniaan kohtaan.

Hän elää sitä unelmaa, mistä minä olen aina haaveillut.

Tästä paikasta on tullut osa minua ja huomaan, kuinka tärkeää rankan ja stressaavan viikon jälkeen on päästä tyhjentämään ajatukset tänne.

Unelmoikaa ja uskokaa unelmiinne. Se oli tämän postauksen ajatus.

ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

XXX