Yleinen

Mielipiteitä on ja pitääkin olla…

Mietin pitkään haluanko ottaa asiaa puheeksi ja mutta kun luin teidän kirjoituksia minulle aiheesta "maidoton ja gluteeniton ruokavalio" niin kyllä haluan asiasta kirjoittaa lisää.

Kuten kaikki tietää tällä hetkellä erillaiset ruokavaliot, superfoodit ja terveyden perinpohjainen tutkiminen ja saavuttaminen on pinnalla. Myös minun elämässä, ollut  aina. Ehkä nyt  ensimmäistä kertaa elämässä todella mietin ja tutkin miksi ja mitä se minulle tekee.

Mun elämä on ollut aina todella liikunan täyteistä,harrastan todella monipuolisesti, luen siitä paljon ja ympärilläni on ihmisiä jotka elää myös aiheen ympärillä. Imen tietoa joka päivä  paljon ja nään myös miten asiat vaikuttaa ympärillä. Ymmärrän että tietyt asiat herättävät agressiivisia mielipiteitä ja hyvä niin. Joskus olisi kuitenkin hyvä pysähtyä ja miettiä onko asioilla mitään perää.

Fakta  on se että treenityylit ja tavat muuttuu, tutkimukset siitä mikä meille on hyväksi ja mikä ei  muuttuu ja näillä asioilla on kahden sorttista  kannnattajaa, puolesta ja vastaan. Minä olen ehdottomasti puolesta puhuja, ja tämä koska elän vahvasti joka päivä tämän asian äärellä.

Aikaisemmassa blogissa puhuin terveydestä ja siitä että sitä ei saa pitää itsestään selvänä ja sen eteen on tehtävä työtä, kuten kaiken muunkin eteen.  Jos millään muotoa voit ennalta ehkäistä pahaa oloa henkisellä ja fyysisellä tasiolla, niin totta hitossa sen teen. Tavoitteena energinen, hyvä ja terve olo joka päivä,  tuntea oma  keho päästä varpaisiin.  Keho ja mieli on meidän työkalu kaikkeen, ilman sitä luonollisesti hyvän ja perusteellisen elämän pyörittäminen on aika vaikeaa.

Jos meillä aikuisilla keho ja mieli on arjessa koetuksella niin kyllä samalla tavalla lasten elämänkaaressa on tärkeitä ajanjaksoja jotka vaati omat ponnistelut, jos haluaa niistä suoriutua 100% tai ainakin yrittää. Tarkoitan oppimisvaiheita, vanhempien tunnetilat jonka  lapset imee kaiken myös itseensä ja myös lasten sosiaaliset kanssakäymiset.

Minä en tupakoi, en käytä alkoholia juuri ollenkaan, en syö roskaruokaa lähes koskaan, pidän huolen hyvästä ja riittävästä unesta ja joka aamu kun herään 06, teen tietyt rutiinit jotka ovat minulle hyväksi. Hellivät kehoa ja pitävät mielen virkeänä. Nautin elämästä ja olostani ja olen läsnä kaikessa mitä teen. Tämä on mun salaisuus siihen että jaksan urheilla aktiivisesti, olla äiti kahdelle vaativalle tyttärelleni, tehdä töitä ihan järkyttävän paljon ja huolehtia kodista mikä on aina viimeisen päälle siisti ja kunnossa. Tää on elämä missä mä olen onnellinen ja mitä mä haluan elää. Tämä on myös se elämä minkä äärellä kaksi tytärtäni kasvaa aikuisiksi.

Kuvat: Heli Roosmäe

Ehkä jutun pointti on se että jokaisen meistä tulisi löytää se oma tapa etsiä terveyttä ( jos siitä ylipäätä on lainkaan kiinnostunut ) ja tapa elää arkea mikä mielyttää, mihin me kaikki heräämme joka päivä.

Aamen ja ihanaa viikonloppua teille kaikille :)

XXX

Sinustako Miss Helsinki 2016?

Neljä kuukautta sitten ihana Rosanna Kulju  kruunattiin kaupungin kauneimaksi ja sen jälkeen häntä on viety suuntaan jos toiseen. Häntä on haluttu lukuisiin tv- ohjelmiin, kuvauksiin ja kietue- elämä on vienyt lappiin asti. Unelma toteutui <3

kuvat: Iltalehti

Prosessi kisassa on pitkä ja kyllä jälleen on aika aloittaa vuoden 2016 kisa.

Kesäkuun 17. päivä on jälleen aika aloittaa uuden Miss Helsingin etsiminen Helsingin Kaivohuoneelta, siitä jatkamme Vanhalle Ylioppilastalolle, Helsingin Casinolle ja Tigeriin.

Tänä vuonna jälleen luvassa huikeita uudistuksia ja hienoa huomata suuri kasvu joka vuosi. Kova työ todella on palkittu ja työ senkun jatkuu.

Sinä  kaunis ja määrätietoinen nuori nainen, hae mukaan kisaan lähettämällä pieni kertomus itsestäsi ja kuva martina@misshelsinki.fi

 

Maidoton ja gluteeniton ruokavalio koko perheeseen?

Olen jo jonkun aikaa miettinyt ja tutkinut maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota ja yksi asia sai minut todella asiaa miettimään. Kerron sen teille nyt.

Kaikki perheen äidit tietää päivähoidossa olevien pienten lasten kanssa kuinka ärsyttävää on "tarhasta leviävät" flunssat, yskä ja vatsapöpöt… Kyllä, me kaikki elämme tietoisuudessa että tarhassa missä paljon bakteereja nämä taudit tarttuu ja jyllää enemmän kuin esimerkiksi meidän muiden tavallisesssa elämässä missä emme suinkaan ole ihmiseten kanssa tekemisissä.

Kun tätä asiaa tarkkaan miettii on väite suorastaan naurettava!

Aloitetaan vaikka maidon vaikutuksesta ihmisen kehossa. Se kerää limaa ja sitä kautta bakteereja, keho on jatkuvasti pienessä tulehdustilassa jolloin on ilmiselvää että kaikki taudit tarttuu helpommin.

Minun tyttäreni ovat olleet samassa tilanteessa pienestäa asti. molemmat juo maitoa kaksin käsin ja se on heille ns. turvajuttu. Lasi maitoa saa heidät rauhoittumaan.

Mietinkin että kumman valitsen?  Taistelun maidon vähentämisestä ja sitä kautta vähemmän sairastelua vai jatkamme kuten ennen, miettien tyhmänä mistä kaikki johtuu.

Millä minä korvaan maidon? Soijamaito joka maistuu suorastaan kamalalta tai kookosmaito?

Vilja ruokavaliossa.

Tunnustan, rakastan leipää ja aamupuuro on minulle tapa mikä auttaa jaksamaan ja pitää nälän loitolla päivän tärkeimmällä aterialla.

Luin artikkelin missä ruokavalion muutos auttoi pienellä pojalla  autimissa. Tässä linkki juttuun http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/29/autismiin-apua-ruokavaliosta

Tuntuu todella hassulta ajatella näin mutta kun on asiaa tutkinut niin kyllä siinä on ihan järkeä. Vilja, meidän suolistosairauksien pahin aiheuttaja. Kun suolisto ei ole kunnossa se vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Keskittymishäiriöt, levottomuus ja sitä kautta moni muu oire ilmenee.

Kuinka moni kärsii ruokailun jälkeisestä turvotuksesta tai vatsakivuista? Aika moni, eikös se ole normaalia? Ei ole! Ruokailun jälkeen tulisi olla hyvä ja tasapainoinen olo, ilman yhtään oiretta. Ruoka on meidän polttoaine ja sen ei pitäisi tehdä mitään muuta kuin hyvää meille.

Haluanko pienellä asialla ottaa riskin että lapseni sairastuu autismiin, kärsii keskittymishäiriöitä koulussa tai kärsii kipuja, turhaan. En halua ja siksi aion aloittaa kovan urakan ja välittää lasteni ruokavaliosta yhtä hysteerisesti kuin omastanikin. Mikään ei ole tärkeämpää kuin terveys mikä ei tänä päivänä enää ole itsestään selvää. Meidän on todella tehtävä työtä sen eteen ja mietittävä mitä me oikeen kehoomme tungemme.

Kohti parempaa elämää! Eikö?

XXX

Mindfulness kouluikäisille

Tutustuin tähän mielettömään hyvään ideaan jo taannoisilla Jooga- messuilla ja mietin että vihdoin ollaan menossa oikeaan suuntaan nuorten kanssa jotka todella tarvitsevat apua monenlaisiin ongelmiin.

Mindfulness työ on saanut aikaan ihan huikeita tuloksia ja nyt todella suosittelen tätä CD:tä jokaisen kouluikäisen kotiin.

Käy tutustumassa www- sivuilla

www.perustaitojaperuskouluun.fi

Ihanaa ja energistä tiistaita kaikille!

XXX

Missä se oma persoonallinen tyyli!?!

Pienestä asti olen ollut suuri muodin rakastaja ja kaappini pursuaa kirpputoreilta hankittuja vintage aarteita, suomalaisten suunnittelijoiden kustomoituja tekeleitä sekä luxusmerkkejä. Minulla on todella vahva oma tyyli, mitä kohtaan olen lojaali. Rock -henkinen, naisellinen ja sporttinen, näillä adjektiiveillä kuvailisin omaa tyyliäni.

Onko oma vahva tyyli osa vahvaa identiteettiä? Kyllä se on ja sitä kautta on helppo päästä monen naisen maailman ihan vain seuraamalla minkälainen staili ja kuinka lojaali sille olet.

Meillä Suomessa on muutamia todella tyylikkäitä daameja joiden tyylistä annan täydet pisteet ja samalla huomaan kuinka  100% he ovat läsnä oman naiseutensa kanssa.

Tässä muutama vahva esimerkki

Sofia Ruusila – Nousiainen

Jenni Vartiainen

Anna Abreu

Minttu Vesala

Sara La Fountain

Samaan aikaan kun me höösätään treenaamista, syömistä ja pauhataan terveellisen elämän puolesta niin olisi varmasti yhtä tärkeää pitää yllä sitä omaa minuutta eikä mennä kaikessa massan mukana. Mikään ei ole hienoimman näköstä kun tyylikäs nainen joka kantaa itsensä persoonallisella varmuudella ja suurella sydämmellä rakennettuna <3

Tässä siis haaste teille kaikille naisille!

Etsi se oma sisainen minäsi ja mieti mistä ihan oikeasti tykkäät ja rohkeasti sitä kohti. Tämä saattaa  olla aika avartava kokemus monella tapaa.

XXX

Taxilla etelään

Tässä rakkaan valjeni esikoissingle Taxilla Etelään

Joonathan tekee leipälajinaan erilaisia äänitystöitä ja on monen huippuartistin biisin takana. Tiktakille tehty biisi oli aikanaan hyvä ja tärkeä pelinavaus. Iskelmäpuolelle Joonathan poikkesi tehdessään Jari Sillanpään Vuoden albumiksikin valitulle levylle nimikkobiisin (Rakkaudella merkitty mies). Robinille hän on tehnyt yhden kappaleen.

Enjoy !

XXX

Pääsiäinen, perhe ja parisuhde

Tiistai iltana palasin kotiin reilun kolmen viikon työreissusta ja täytyy todeta että onpas ihana olla kotona. Sitä ei tajuakkaan kuinka  riippuvainen on omista arjen askareista ja siitä päivittäisestä rutiinista. Ihan kauhea ikävä oli myös isompaa tytärtäni ja tietty miestäni.

Tänään vielä päivä töitä ja iltapäivästä suunnataan koko perhe Hankoon viettämään pääsiäistä ja hevostelemaan. Loihditaan herkullinen pääsisäis menu, minä vastaan herkkujen leipomisesta ja mieheni dinneristä. Saunotaan, lillutaan Jacuzzissa ja tytöt leikkii ja nautitaan olostamme.

Lauantai aamuna sitten kukonlaulun aikaan kentälle ja lähden kaksin mieheni kanssa Leville viettämään parisuhdeaikaa.

Odotan  niiiin paljon, ollu todella intensiivinen ja pitkä työputki ja perheeni tarvitsee nyt vuorostaan mun huomiota ja läheisyyttä.

Luvassa kelkkailua, leskettelua, treeniä, hyvää ruokaa ja hemmottelua <3

Vietetään kaikki ihana pääsiäinen ja antakaa aikaa läheisillenne. Rakkautta ja iloisia ajatuksia!!

XXX